Teno Unplugged

Rankkaa oli, mutta niin mukavaa. Historian ensimmäinen Teno Unplugged -tapahtuma on takana päin, ja vatsalihakset ovat vieläkin kipeät kaikesta nauramisesta (Kiitos Aake ja “Myyrä”).

Idea tapahtumasta syntyi viime kesänä, ja tarkoituksena oli järjestää yrityksille hulppea, mutta leikkimielinen kalastuskilpailu Lapin hienoimmissa maisemissa hienossa seurassa. Taloudellinen taantuma (miten tylsiä sanoja) iski kuitenkin paskanakkinsa peliin mukaan, ja tapahtuma vietiin läpi alkuperäissuunnitelmaa pienemmillä puitteilla.

Suunnitelmaan kuului myös hyväntekeväisyyttä Nuorgamin ainoata koulua kohtaan, ja tällä hetkellä koulun vanhempainyhdistys hallinnoi parintuhannen euron arvoista äänentoistojärjestelmää. Jotta tämä tuli mahdolliseksi, haluamme kiittää erityisesti paikallisia soutajia, jotka olivat myös hyväntekeväisyysmielellä mukana. KIITOS JÄTKÄT!

Itse kilpailu vietiin läpi keskiviikkona epämääräisessä muutaman tunnin ajassa ylituomarin (Saku) valvovan silmän alla. Itse asiassa säännöt muotoituivat lopulliseen asuunsa vasta palkintojen jaon yhteydessä.

Jossiteltavaa ei kuitenkaan jäänyt, sillä kilpailun ylivoimaiseen voittoon souti pariairokaksikko Aake Kalliala ja Henkka Orre saaliinaan lohi 7-10 kg ja titti/ronttonen 3-6 kg. Toisena maaliin saapui veljeskunta Hannu Salo ja Aslak Kylmäniemi kauhialla titillä. Kolmannen palkinnon arvoinen suoritus oli Hissu Hietalahden ja Pekka Riipisen lohi, joka iski harjusperhoon… ei kun toisin päin… eli harjus, joka iski lohiperhoon :) .

Ensi vuonna uudestaan ja KAHTA KAUHIAMMAT BILEET!

Lopuksi tietysti kiitokset yrityksille, jotka olivat hyvässä hengessä mukana:
Muuttopalvelu Niemi Oy, Jomena Oy, Isku Yhtymä Oy, Kemppi-yhtiöt Oy, Rajamarket Suomenrinne Oy, Saku´s Salmon Safari Oy, Riipisen Riitaherkut Oy ja TeliaSonera Finland Oyj.

Lisää kuvia tapahtumasta julkaistaan syssymmällä valokuva-albumissa. Toki luvassa on myös kalakuvia ym. ym.

Kesää on kuitenkin vielä jäljellä, joten eipä mennä asioiden edelle.

Voittajalle voittajan pusu: Aake ja Henkka, sekä kauhiat laksit.

Voittajalle voittajan pusu: Aake ja Henkka, sekä kauhiat laksit.

Kevyesti kakkoseksi: Hannu ja Aslak.

Kevyesti kakkoseksi: Hannu ja Aslak.

Hissu ja Pekka sekä harjus, joka maistuu paremmalta kuin lohi – ainakin poikien mielestä.

Hissu ja Pekka sekä harjus, joka maistuu paremmalta kuin lohi – ainakin poikien mielestä.

Hissu, Saku, Eino Paltto ja Erkki Junttila.

Hissu, Saku, Eino Paltto ja Erkki Junttila.

Nuorgamin koulun oppilaita, heidän vanhempiansa, sekä Teno Unplugged -väkeä. Hienointa oli se, että koulun 13 oppilaasta paikalle oli saapunut 11.

Nuorgamin koulun oppilaita, heidän vanhempiansa, sekä Teno Unplugged -väkeä. Hienointa oli se, että koulun 13 oppilaasta paikalle oli saapunut 11.

Nimmareita jaettiin ja yhteiskuvia otettiin.

Nimmareita jaettiin ja yhteiskuvia otettiin.

Vastaa